kasvot

kasvoni ovat veltot, hymy vie voimat.
verestävät silmät, toiseuden tunne.
keho kertoo totuuden.

Kynäniska

Kynäniska on vakava mies. Kiusaannun, kun harppoo pitkin askelin, niska suorana läpi ruokalan ylhäisyydessään.

Pukeutuu rumaan pukuun, rinnalla kapea, haalea kravatti, katse eteen ylös ja aina ohi.
Asiallisuutensa on jotain niin suurta ja yli, että koen väistämättä ärtymystä, sillä ristiriita miehen ja maailman välillä on hyvin laaja.

Olen varma hänen moraalistaan, joka on tiukka ja ehdoton ja se lisää ärtymystäni!
Hän tietää kuinka elää kunnolla ja oikein. Saatana! Sanokaa joku hyvä ihminen hänelle:
avuton apina, oikea totuuden torvi.

Kerran kuivalla tunnilla, koitti suuttua minulle, ihan syystä.
Ähisi, koittu korottaa ääntään ja käveli luokseni.
Katsoin häneen ja ensin minua huvitti, vaan sitten muutuin vakavaksi huomatessani silmissään vain sumua, vailla tarvittavaa tunnetta elämään.
Tunsin surua.

oppitunti

Istummme kahden saunassa
lyön kiuasta
ja samassa
nojaa vasten varttani
koiran avoimuudella

Koira ja lapsi
kaltaisikseen tahdon taas tulla.

yö trapetsilla

Kiikuin suuren trapatsin varassa, jalkojeni alla palikka. Otin vauhtia hurjasti, nautin vallattomasta keinumisesta ja olin hyvin innoissani ja iloinen. Sain vihdoin kiikkua sydämeni kyllyydestä! Tätä olin odottanut jo kauan!

Kaverini katsoi alhaalta maasta anovasti ja halusi yhtyä hauskanpitoon. Huutelin jotain rohkaisevaa korkeuksista jotta hänkin rohkenisi.

Nautin sydämeni kyllyydestä ja olin enemmän kuin onnellinen. Kiikuin kohti avaraa yötaivasta ja syöksyin alas kohti pimeätä maata. Vaarallista, mutta nautin sen tuomasta kiihkosta, vereni kohisi hurjasti suonissani. Tunsin elämän voimani olevan hyvin vahva, kierros kierrokselta kiihdyttäessäni kohti taivaita ja taas tuulen läpi kohti mustaa maata.

Lisäsin vauhtiani kunnes se oli niin kova, että en erottanut enää taivasta ja maata vaan kaikki oli yhtä vilinää ja vereni kohisi kuin myrsky. Olin ekstaasissa.

Yön katuvalot piirsivät hurjaa viivaa mustaa taivasta vasten. Rakastin sitäkin ja silmäni laajenivat ilosta, suuni leveni, hampaani näkyivät ja hymykuoppani syvenivät.

Tältä tuntuu elämä.

uudenlaista teatteria

Astuin peremmälle sementtiseen rakennukseen. Ovet olivat korkeat ja tehty raudasta. Oli ensi-illan aika. Rakennuksen seinillä roikkui punaisia samettiverhoja. Sisällä oli hämärää. Käävelin lipunmyynnin ohi kuin huomaamatta. Astuin sisällä teatterisaliin joka muistutti koulun liikuntasaleja. Ainoana erona oli, että teatterisali oli puolta matalempi ja reunoja kiersi samennettut lasiruudut joista paistoi harmaata valoa.
Esitys alkoi. Tarkoitukseni ei ollut tulla sitä katsomaan.

Istuin alas, mutta pian katsojat otettiin mukaan esitykseen, joka muistutti performanssia. Jokainen katsoja istui omaan pieneen vaunuunsa, jotka liikkuivat pyöreää kehää salia ympäri, toinen toistaan seuraten. Vauhti kasvoi hyvin voimakkaaksi ja esitys alkoi. En pysty muistamaan esityksestä mitään.
Jälkikäteen ihastelin uudenlaista teatterikokemusta ja olin tapauksesta mielissäni.

minun vuoroni

Istun pulpetissa alakoulun luokassa.
Puheenaiheena on: miksi tulen isona?
Kukin kertoo vuorollaan, omalta paikaltaan.
Vuoroni koitti ja sanoin vaikeroiden: en halua puhua asiasta, se on liian itsekästä.
Sujautin kädet sinisten haalareiden rintataskuihin.
Taskuista löytyi vaaleita nippusiteitä joita aloin läpsyttelemään kohoilevaa rintaani vasten.

kaksi naista

Istuimme kahden rinteessä
jalkansa minun sylissä.

Katsoimme yhdessä taivasta
punaista usvaa ja niitä värejä.

Tunsin syyllisyyttä toisesta
vielä tapaamattomasta
vai tavatusta
mitäpä sillä on väliä.

Menen toisaalle
suljen oven, käännän lukkoa
kieli ei liiku, vaan on jumissa.

Etsin turvaa sisältä
pienestä puisesta kopista.

virikkeettömyys

Voiko ihminen kuolla virikkeiden vähyyteen?
Voiko sydän pysähtyä elämän vähyydestä?
Mielessäni käy ajatus pystyynkuolemisesta.
Se on kuulemma pahin tapa kuolla.

Näinä hetkinä silmät eivät näe elämää vaan suorittamista.
Huokaan syvään ja suoritus saa jatkoa

Menen hissiin ja painan k1.
Katson peiliin ja ravistelen päätäni, jotta jokin liikkuisi - edes fyysisesti.

Palaan takaisin, jatkat romun asettelua niille kuuluville paikoille.
Pian katson kelloon ja varmistan:
kyllä - aika kuluu.

uni anu

näin sinusta unta pikkusisko.
unessa sanoin rakastavani sinua
- et kuullut sitä
sanoin uudestaan rakastavani sinua

nostit katseesi,
silmäsi olivat muuttuneet surusta tummiksi,
ja niiden alle oli syntynyt tummat silmäpussit.


Sinä aamuna olin huolissani sinusta.

se puhelu

isä soitti - mummi kuoli
antti soitti
ja anu vastasi - vaihteeksi

siellä sataa
täällä sataa

mummi ei ollut niin läheinen
ei se tuntunut miltään
se kuolema
mutta keltainen jaffa ja ruskeat rusinat - ne toimivat
nyt ja aina
vaikka vitsiä nyt väännettiin, näin myöhemmin:
muistatko, kun antoi kuivia rusinoita ja sitä väljää limua?

sunnuntaina

pääni on sumussa
jalkani ovat tokkurassa

Söin kebabbia ja salaatinlehtiä
ja etsin päivän lehteä

hänen silmänsä olivat neulat
samalla elottomat
ja hän puhui hitaasti ja takerrellen

toisella oli terävä pää ja kapeat huulet
katseessa elämää ja sen vimmaa

nyt mietin - minä tässä - mitä tässä on?

On ainakin pää ja silmät
koko systeemi on hyvin sotkussa
itseaiheutetusti - toivottu tilanne.

pako

Myöhästyn linjurista. Lähden kävelemäään kehää, koitan saada kyydin lennosta siinä onnistumatta. Jatjan matkaani jalkaisin pölisevällä kehällä. Tovin käveltyäni näen varastorakennuksen tien varrella ja kipuan sisään verkkoikkunan reijästä. Varaston korkeat hyllyt seisoivat suorissa linjoissa ja himmeää valoa loistaa raollaan olevista liukuovista. Tiputtaudun ikkunalaudalta varovasti pölyävälle hiekkalattialle. Erotan rakennuksen edessä olevat ihmiset.

Kävelen varoen ikkunalaudalta erottamani pyörätunkion luokse, valitsen sopivan ajokin ja lähden kävelemään kohti valoa.
Pihalla olleet ihmiset ovat kaikonneet ja mies ovien luona huomaa minut.
Hän näyttää varaston huoltomieheltä ja hänen kasvonsa on ruskean karvan peitossa.
Hän katsoo minua yllätetyn ihmisen pelokkain silmin ja tiedustelee epäillen: milläs asioilla sinä olet täällä?
Omilla asioilla noutamassa pyörää. Hän kääntyy, käskee katseellaan minun odottaa ja kipaiseen viereiseen rakennukseen. Palatessaan hänellä on kädessään kamerakännykkä ja hän alkaa ottaa sillä kuvia minusta. Peitän kasvoni punavalkoisella ferrari paidallani.

Kuvattuaan mies halusi näyttää tekeleitään minulle ja totean onnekseni niiden olevan varsin huonoja. Kuvissa näkyi vain punavalkoista hihaani sekä toisessa pääni joka näytti suurelta pikseliltä. Kuvaaja näytti tyytyväiseltä ja tunsin tilaisuuden paeta.

Pakooni ei liiittynyt pelkoa, vaan olin varma että onnistun. Lähdin juoksemaan metsäistä polkua väistellen puita ja kiviä nokkelasti.
Tunsin että mies seurasi minua pienen välimatkat päässä. Silloin tällöin pysähdyin ja kaivoin juurisesta maasta tarkoitukseen nähden suhteettoman isoja kiviä, joita viskoin umpimähkään takanani olevaan kuusikkoon. Kuulostelin - Osui ja upposi?

Ei. Jatkoin sokkeloista metsäpolkua ylärinteeseen, pysähdyin taas ja aloin kaivaa maata. Tällä kertaa kivet sinkoili suurella vimmalla, solkenaan perä perään alarinteeseen. Uskon tämän toiminnan laannuttaneen takaa-ajajani ajovietin ja tehneen luovutuspäätöksen todeten: liian vaarallinen, taikka hyvin hullu.

Palasin takaisin pöllyävälle hiekkatielle ja mieleeni juolahti, että olisi asiallista ilmoittaa odottaville kavereilleni, että tulen myöhästymään odottamattomien tapahtumien johdosta.

Uni äidistä

Äiti istuu makkarissa sängyn reunalla ja virkkaa. Sängylle on levitetty vanha kaunis ruudullinen luonnonvalkea päiväpeitto. Astun varovasti sängyn vierelle - en halua häiritä. Pian hän huomaa minut ja jatkaa katse käsitöissään. Pian ymmärrän ettei hän nää minua, sillä silmäluomet ovat kiinni. Äiti virkkaa silmät kiinni.

Odotan ja katselen, kunnes nostaa katseensa neuleesta. Luomien päälle on maalattu silmät mustalla kajalilla. Silmät näyttivät rujosti piirretyiltä nuken silmiltä. Ei, vaan ne olivat kuolleet silmät luomilla. Hän katsoi minua jähmettyneesti - katseessa avuttomuus ja suru oli hyvin läsnä. Katsoin häntä vuorostaan surun täyttämin silmin.

sen hyväksyn

Katsoin suo silmiin, niin kauniisiin
ja näin, kuolon saapuvan.

Sä mennyt oot, sen hyväksyn,
mutta kuitenkin, suo ain kaipaan, jäät sieluuni
elämään.


Olen hukassa, en eteen enää nää
koitan silti, kovasti yrittää.
Kaipuuni kauneuteen, ohjailee kai kulkuain
kohti kotia, tuntematonta.


Isä lähelläin, silti toisaalla
koitan toistuvasti, luokseen kurkottaa.
Katseen saan torjuvan, sen hyväksyn
ja jatkan eteenpäin, rakkauden voimalla.