Sotatila

Olemme mökillä, josta pakenemme Cortinalla (auto), sillä lentokoneesta hyppää laskuvarjosotilaita järveen. Onnistumme pakenemaan sisko ratissa. Menen matalaksi takapenkillä ettei mahdolliset perään ammutut luodit osuisi minuun.



Käännymme mökkitieltä oikealla ja huomaamme edessä norjalaisten pitämän tarkastuspisteen, joka muistuttaa käytävää tai lauttaa, vaikka olemme maalla. Tervehdin norjalaista sotilasta, joka on liittolaisemme, olemme turvassa. Äiti itkee, koska mökille jäi kaikki tavarat ja rahat. Lohdutan häntä: minulla on rahoja, ei meillä hätää ole. Sanon myös, että voin palata lukitsemaan mökin myöhemmin, kun tilanne on ohi.



Seuraavassa olen kai lomalla metsäkylässä. Pian pommikoneet ja laskuvarjosotilaat kaartavat taivaalla. Sota on alkanut. Tämä on sama sota, josta kerroin aiemmin, täältä se alkoi. Kylää pommitetaan ja paikat menee paskaksi. Minuun ei osunut. Entinen rauha on poissa, näen ympärillä palavia taloja, kurjuutta. Poimin yhdestä palavasta talosta mukaani vaatteita, koska niistä on nyt pulaa.

Eräs suhde, tai toive siitä

Meidän suhde oli liikennevalot.
Vihreillä ajoi päin, keltaiset vaihtui äkkiä, punaisiin ajoin öisin.
Katsoin häntä aina keltaisissa ja pysähdyin.
Vihreät niityt.
Punaisia noudatin päivällä, öisin ajoin varomatta.
Eilen ajoin risteyksen läpi ajatuksissa.
Tämä nainen on hengenvaarallinen.

Lopun odotusta

Miksi ihmiset odottavat aina loppua – viikonloppua?
Miksei viikon alkua tai kulkua?

Seitsemän äitiä

Minulla on seitsemän äitiä, joita en tahdo nimetä.
Kaikki ovat pitäneet huolta, kukin tavallaan.
Nyt istun yksin niityllä, ja juon olutta.
Käänsin yhdelle selkäni, jotta saisi olla rauhassa.