Uni äidistä

Äiti istuu makkarissa sängyn reunalla ja virkkaa. Sängylle on levitetty vanha kaunis ruudullinen luonnonvalkea päiväpeitto. Astun varovasti sängyn vierelle - en halua häiritä. Pian hän huomaa minut ja jatkaa katse käsitöissään. Pian ymmärrän ettei hän nää minua, sillä silmäluomet ovat kiinni. Äiti virkkaa silmät kiinni.

Odotan ja katselen, kunnes nostaa katseensa neuleesta. Luomien päälle on maalattu silmät mustalla kajalilla. Silmät näyttivät rujosti piirretyiltä nuken silmiltä. Ei, vaan ne olivat kuolleet silmät luomilla. Hän katsoi minua jähmettyneesti - katseessa avuttomuus ja suru oli hyvin läsnä. Katsoin häntä vuorostaan surun täyttämin silmin.

sen hyväksyn

Katsoin suo silmiin, niin kauniisiin
ja näin, kuolon saapuvan.

Sä mennyt oot, sen hyväksyn,
mutta kuitenkin, suo ain kaipaan, jäät sieluuni
elämään.


Olen hukassa, en eteen enää nää
koitan silti, kovasti yrittää.
Kaipuuni kauneuteen, ohjailee kai kulkuain
kohti kotia, tuntematonta.


Isä lähelläin, silti toisaalla
koitan toistuvasti, luokseen kurkottaa.
Katseen saan torjuvan, sen hyväksyn
ja jatkan eteenpäin, rakkauden voimalla.